Vapaapäivä Napolissa

 Koko päivän vapaapäivä! Tänään piti ehtiä vaikka ja mitä. Tosin usko oli koetuksella kun kutvotin hereillä kuudesta asti ja Miia kehräsi viereisessä sängyssä liki kahdeksaan. Siihen mennessä normaalisti on jo ensimmäiset potut kiehumassa ja petivaatteet pantu pesukoneeseen. On jännä olla reissussa ilman ipadia ja sen pelejä & ajanvietettä. Aamuisin silmät ei tahdo tottua tuohon kännykän pikkunäyttöön ja pahoittelut siitä jos olen käynyt epäasiallisesti tykkäämässä kavereiden fb-päivityksistä. Yritän välttää nauruhymiöitä jos joku kertoo surullisista jutuista, mutta aina ei silmä-sormi-koordinaatio toimi halutulla tavalla. On mulla tietty silmälasit, mutta ne on jossain matkalaukun pohjalla valkoviinimarinadissa kellumassa, enkä koskaan muista napata niitä sängyn viereen aamua varten.

Hotellin aamupala oli – no, hotellin aamupala. Sisään kävellessä ensimmäisenä näkyy buffet-pöytä ja sitä haukan lailla vartioiva tarjoilija, joka ojentaa tuotteita lautaselle pyynnön mukaan. Tietysti ensin varmistettuaan, että me maksamme sitten aamupalasta lähtöaamuna. Hintansa väärti se kuiten oli, kun sai kaffetta kuppiin ja jogurttia ääntä kohti. Kun ruokaa oli saatu tarpeeksi, oli päivän seikkailuosuus alkamassa. Ensimmäiseksi kohteeksi valitsimme kansallismuseon/arkeologisen museon. Sinne pääsisi näppärästi metrolla.

Metro oli ehkä metro tai sitten ihan lähijuna. Automaatti ei antanut mahdollisuutta ostaa netissä mainostettua päivälippua á 4,50€, vaan ostimme ihan meno-paluut P. Garibaldin asemalle yhteensä kuudella eurolla ja hankkiuduimme oikealle, maanalaiselle asemalle. Lähijuna tuli ja vei meidät muutamassa minuutissa oikeaan paikkaan ja siitä oli näppärä kävellä museolle. Nyt ei onneksi ole enää mikään pahin turistiaika, joten sisään mentiin sukkana á 20€ pääsylipuilla ja katsottavaa oli enemmän kuin jalat jaksoivat kantaa. Siellä oli ihanan vähän ihmisiä ja saleissa sai haahuilla rauhassa. Veistoksia oli riittävästi, paljon Pompeijin historiasta ja maalauksiakin siellä täällä. Löysimme myös ”salaisen huoneen” jossa oli enimmäkseen Pompeijista kaivettua eroottista historiaa. On uskomatonta, kuinka hienoja lasitöitä on tehty kaksi tuhatta vuotta sitten.

Kun museokiintiö tuli täyteen ja puhelimen akku alkoi huveta, ryntäsimme kiivaan ja kallellaan hotellille välilataukselle. Sen jälkeen oli – kerrankin oikeaan aikaan – aika lounastaa. Ihan tuossa lähellä oli Tripadvisorissa korkealle rankattu Osteria San Pasquale dal 1871. Jos etsii lomaltaan autenttisuutta ja pienen ravintolan tunnelmaa, paikka on juuri sinua varten. Ihan Suomen standardeihin siisteys ei riittänyt, mutta ruoka oli hyvää ja lasku oli pieni. Alkupasta oli yksinkertaista ja hyvää, pääruokana oli atominakki ja nugetin kaltainen lihanyytti, kesäkurpitsaa, sieniä ja munakoisoa eri kastikkeissa. Viiniä oli puolen litran karahvi ja sama mies hoiti kaiken tarjoilemisesta, kokkauksesta ja tiskaamisesta lähtien. Vahva suositus. Ja kahden hengen lounas maksoi 30€. Ei paha. Ei läheskään niin paha kuin Sorrenton hotellin kattoterassin baarin 66€ drinkit – siitä kerron sitten kun häpeä helpottaa.

Jälkiruokakaffet tuossa hotellin vieressä olevassa Caffe Meridionalessa – siinä on tunnetusti hyvät kahvit ja tarjoilijana ihana papparainen joka ilolla esittelee englannintaitoaan.

Paikallisten kielitaito rajoittuu aika pitkälti italiaan, mutta ylpeinä he esittelevät koko englanninsanastonsa jos saavat tilaisuuden. Mutta kyllä tuo Miian kielitaito on pelastanut minut monelta mutkalta ja erheeltä.

Miia kävi hoitamassa sen parkkihallimaksun tien toisella puolella olevassa autovuokraamossa ja minä olin sen ajan ihan rauhassa, latasin sosiaalisuusakkujani ja soitin kotiin. Teimme tärskyt vieressä olevan rautatieaseman yläkerran Prosecco-baariin ja sieltä matka vei aiemman asunnon konnuilla olevaan Gauri caffe e' bistrot terassille. Siellä oli mitä parhaimmat pikkupalat ja ihana tarjoilijapoika edellisellä kerralla. Palat olivat samat jos ei hieman paremmatkin, mutta poikaa ei näkynyt. Tunnelma oli ihana, seurasimme illan hämärtymistä ja napostelimme drinkkien ohella herkkumurkuloita.

Pääsin näkemään läheltä Napolilaisen taskuparkin, kun Smart löysi lähes auton mittaisen välin suoraan baarin edestä. Peruuttamisessa tutkan tai auton mittojen selvittelyn sijasta rouva tiesi, milloin oli peruuttanut tarpeeksi siitä, että takana olleen auton keula esti etenemisen. Sitten taas hieman Smarttia eteenpäin, renkaat linkkuun ja pakilla niin pitkälle kuin sillä pääsi. Helliähän ne suudelmat olivat, joten mitäpä siitä draamaa kehittelemään, eikä peltiä ruttaantunut, ainakaan sellaisesta kohdasta joka ei olisi ollut ennestäänkin rutussa. Tuo Corso Arnoldo Lucci on kyllä eläväinen katu, kahviloita on vieri vieressä ja monenlaista kulkijaa mahtuu sekaan. Kerrostalojen rakennusmääräykset eivät ehkä ole ihan yhtä tiukkoja kuin kotomaassa, koska esim ikkunoiden paikat ja muodot ovat asukkaiden myötä vaihtuneet, iso osa putkista on vedetty ulkokautta asuntoihin ja näyttipä joku peloton rakentaneen itselleen oman parvekkeen. Turisteja tuolla alueella ei juurikaan näkynyt ja siksi kait hintataso oli kohtuullinen ja palvelu mutkatonta. Asemalle päin mentäessä kodittomia ja muita ongelmallisia ihmisiä näkyi enemmän. Kyllä yksi ruoankerjääjä kulki myös meidän pöytämme ohi mutta se ei liene yllätys kenellkään, että olen kamala ja katala ihminen ja hätistelin hänet pois.

Hoteli Grand Europa oli ehdottomasti hintansa väärti. Näin kesäsesongin ulkopuolella hinta oli kohtuullinen n 100€/yö, sijainti oli hyvä (kaksi parkkihallia ihan vieressä) ja lyhyt kävelymatka rautatieasemalle ja siitä helppo liikkuminen minne tahansa kaupungissa tai maassa. Ravintoloita oli lähellä ja pari kauppaakin löysimme parin korttelin sisältä. Kadulla uskalsi liikkua hyvin vielä pimeän tulon jälkeenkin. Mutta lähellä menevän Corso Novaran kaupnginpuolella alkoi hieman epäsiistimpi alue jolla en ilolla hiihdellyt enää pimeän aikaan. Ja tietysti rautatien läheisyys houkuttelee aina värikkäämpää sakkia, mutta heistä ei ollut vaaraa normaaleille kulkijoille. 

Pari drinkkiä ja lautasellinen pikkupaloja varmistivat sen, että illallissuunnitelmat jäivät siltäkin illalta. Kävelimme hiljalleen takaisin hotellille, katselimme hetken juna-aseman vilinää ja istuimme huoneessa & katselimme paikallista tietovisaa ennen kuin oli pitkän ja ravitsevan unen aika. Huomenna Roomaan <3